Optimoi sisältösi paremman asiakaskokemuksen saavuttamiseksi

Sisällön määrä, jota meidän on luotava ja ylläpidettävä, on kasvanut räjähdysmäisesti. Ennen verkkokauppojen sisältö rajoittui lähinnä yksinkertaisiin sisältöihin, kuten informatiivisiin sivuihin ja blogipostauksiin, mutta nykyään hyvät asiakaskokemukset vaativat rikasta ja inspiroivaa sisältöä.
Kyse on muustakin kuin vain verkkosivuillasi olevasta sisällöstä – se koskee esimerkiksi FAQ-osiota, kuukausittaisia uutiskirjeitä, sosiaalisen median julkaisuja ja kaikkia niitä kosketuspisteitä, joissa asiakkaasi kohtaavat sinut. Kanavien laajentuminen yhä useampiin laitteisiin, markkinoihin ja kosketuspisteisiin on myös lisännyt verkkokaupan sisällön monimutkaisuutta.

Sinun tulisi pystyä tuottamaan ainutlaatuista ja laadukasta sisältöä eri kanavissa luodaksesi saumattoman sisältökokemuksen.

Mikä on sisältöstrategia?

Sisältöstrategia on suunnitelma sisällön tuottamiseksi, julkaisemiseksi ja hallinnoimiseksi organisoidulla ja tehokkaalla tavalla. Sisältöstrategian rakentaminen on tärkeää, sillä strategian avulla voidaan varmistaa, että sisältö on organisaation tavoitteiden mukaista ja kohderyhmien vaatimukset täyttävää. Yleensä sisältöstrategia sisältää sisältökalenterin, julkaisustandardit sekä suunnitelman sisällön jakamisesta ja promootiosta.

Katso: Mitä on sisältö?

Sisältöstrategia edistää myyntiä ja kasvua

01

Kuinka sisältö voi lisätä liikennettä…

  • Orgaaniseen hakuun?
  • Maksettuun hakuun?
  • Sosiaaliseen mediaan?
  • Myymälöihin?

02

Sisältö voi lisätä liikennettä…

  • Parantamalla hakukoneoptimointia (SEO) ja lisäämällä orgaanista liikennettä
  • Luomalla mainoksille parempia laskeutumissivuja (landing pages)
  • Helpottamalla relevantin sisällön luomista mm. sosiaaliseen mediaan ja sähköpostiin
  • Yhdistämällä digitaalisen ja fyysisen ympäristön

01

Kuinka sisältö voi kasvattaa konversioita?
Kuinka voimme saada vierailijat…

  • Pysymään pidempään?
  • Sitoutumaan enemmän?
  • Vierailemaan uudelleen?
  • Tekemään ostoksia?

02

Sisältö voi kasvattaa konversioita…

  • Kasvattamalla sivustolla vietettyä aikaa mielenkiintoisen sisällön avulla
  • Lisäämällä sitoutuneisuutta
  • Lisäämällä paluuliikennettä
  • Herättämällä mielenkiintoa ja rakentamalla luottamusta

01

Kuinka sisältö voi kasvattaa sitoutumista?
Kuinka voimme saada nykyiset asiakkaat…

  • Ostamaan uudelleen?
  • Levittämään sanaa?
  • Tulemaan uskollisemmaksi sekä osaksi yhteisöä?

02

Sisältö voi kasvattaa sitoutumista…

  • Tuomalla kivijalkamyymälöiden kokemuksen myös verkkoon
  • Tarjoamalla tarinoita, joita asiakkaat voivat jakaa ystäviensä kanssa
  • Tarjoamalla on-site-kokemuksen, jota asiakkaat voivat jakaa eteenpäin

Kuinka sisältöstrategia auttaa lisäämään verkkosivustosi liikennettä?

Orgaaninen SEO

Tarkoituksenmukainen ja ainutlaatuinen sisältö parantaa verkkosivustosi sijoitusta SEO:n kannalta. Hakukoneet tarkastelevat myös yleistä sitoutumista, kuten jakamisia, tykkäyksiä ja kommentteja. Googlen ranking-järjestelmät pyrkivät palkitsemaan alkuperäisen, laadukkaan sisällön, joka ilmentää seuraavia seikkoja: asiantuntemusta, kokemusta, pätevyyttä ja luotettavuutta.

Laskeutumissivut

Hyvän sisältöstrategian avulla voit luoda onnistuneita ja yhtenäisiä malleja kaikkiin kanaviisi. Sen avulla voit myös tehdä dynaamisia ja personoituja laskeutumissivuja, jotka voivat auttaa vähentämään bounce rate -prosenttia.

Image of Vaimo employees looking at laptop together.

Sosiaalinen media

Selkeä sisältöstrategia sosiaalisten kanavien ja verkkokaupan välillä antaa sinulle mahdollisuuden toteuttaa niiden yhteisiä tavoitteita ja auttaa niitä tukemaan toisiaan.

Yhtenäinen brändikokemus digitaalisten ja fyysisten kanavien välillä

Asiakkaan ei pitäisi huomata eroa kanaviesi välillä, vaan brändikokemuksen tulisi tuntua yhtenäiseltä kaikkialla. Esimerkiksi, myymälässä tehdyn ostoksen jälkeen voit laajentaa asiakkaan hyvää kokemusta ja lisätä liikennettä verkkosivustollesi “how to” -tyyppisten ohjevideoiden avulla.

Happy diverse colleagues in a meeting doing a high five

Kuinka sisältöstrategia lisää konversiota?

Hyvä sisältö herättää huomiota ja luo tarinan. Asiakkaiden on uppouduttava brändikokemukseesi, jotta mahdollisuudet ostoksen tekemiseen kasvavat. Tämä onnistuu luomalla erilaisia sisältöjä tuotteiden ympärille, kuten arvosteluja, ohjeita, testejä, suositteluja, tapahtumia ja niin edelleen.

Tarinoiden luominen sisällön avulla luo innostusta brändiäsi ja tuotteitasi kohtaan. Jännitys ja eksklusiivisuus ovat loistavia tapoja kasvattaa konversioita.

Jos onnistut päivittämään ja luomaan uutta sisältöä johdonmukaisesti, kävijät palaavat luontaisesti uuden sisältösi tai heille tarjoamasi hyvän kokemuksen äärelle.

Houkutteleva sisältö voi pitää kävijät sivustollasi pidempään ja kannustaa heitä vuorovaikutukseen brändisi kanssa.

Toimi tietyn aihealueen asiantuntijana ja anna neuvoja tai luo kanavistasi inspiroivia tiloja. Valitsitpa minkä tahansa lähestymistavan, rakentaessasi luottamusta ja uskottavuutta, sinusta tulee entistä vakiintuneempi ja luotettavampi toimija markkinoilla.

Graph showing content at the center of an ecommerce strategy.

Miten sisältöstrategia lisää sitoutumista?

Se parantaa yleistä kokemusta: Hyvä sisältö edistää yhtenäistä sisältökokemusta ja antaa asiakkaille kokonaisvaltaisen ja vaikuttavan kokemuksen kaikissa kosketuspisteissä.

Se tarjoaa tarinoita ja kertomuksia, joita voi jakaa ystävien kanssa: Asiakkaat haluavat jakaa ystävilleen ideoita, eivätkä pelkästään tuotteita. Tarjoa siis heille asioita, joita he voivat jakaa eteenpäin. Spotify Wrapped on hyvä esimerkki siitä, miten brändikokemuksesta tulee puheenaihe ja jopa kulttuuri-ilmiö.

Se antaa ihmisille on-site-kokemuksen, jonka äärelle he voivat kerääntyä: Asiakkaasi ovat paras viestintäkanavasi – anna siis heille työkalut, joiden avulla he voivat levittää brändiäsi.

Two men working behind a laptop and discussing business

Sisältöstrategian hyödyt

Autamme sinua tuottamaan sisältöä, joka kasvattaa konversioita. Näin sisältöstrategia hyödyttää yritystäsi:

+ Sisältöstrategia auttaa sinua asettamaan ja saavuttamaan tavoitteet. Sen avulla voit tunnistaa helposti saavutettavissa olevat hyödyt, suunnitella työsi tehokkaasti ja varmistaa, että markkinointitoimesi ovat tavoitteellisia.

+ Sisältöstrategia auttaa sinua seuraamaan edistymistäsi. Kun seuraat ja mittaat benchmarkkeja, voit ymmärtää helpommin markkinointihankkeidesi tulokset.

+ Sisältöstrategia auttaa sinua tunnistamaan uusia mahdollisuuksia ja kohdentamaan panoksesi niiden hyödyntämiseksi.

+ Sisältöstrategia säästää rahaa, sillä se varmistaa, että kaikki sisältö luodaan tarkoituksenmukaisesti ja oikealle kohdeyleisölle. Ilman sisältöstrategiaa työskentely tarkoittaa, että kokonaiskuva saatetaan unohtaa markkinointitoimissa.

Happy man working behind a laptop

Töitämme

  • Beige bed with white bedsheets

    Swiss Sense

    Swiss Sense saavutti headless-ratkaisun avulla nopeita tuloksia: parempi suorituskyky, tehokkaampi CMS ja kustannussäästöt. Tutustu täältä.

    Tutustu projektiin
  • Image of laptop screen featuring Runnings website

    Runnings

    Vaimo kehitti tehokkaan verkkokaupan kattavan tuotevalikoiman omaavalle Runningsille. Katso case studysta muutoksessa saavutetut tulokset!

    Tutustu projektiin
  • Discovery Tarkettille

    Lattianpäällysteiden valmistaja Tarkett halusi luoda kuluttajille suunnatun D2C-verkkokaupan. Lue, kuinka Vaimo auttoi tällä matkalla.

    Tutustu projektiin

Oletko valmis optimoimaan sisältösi paremman asiakaskokemuksen saavuttamiseksi?

Sisältöstrategia auttaa sinua:

  • Rakentamaan yhtenäisen kaupankäynnin eri kanavien välillä
  • Kasvattamaan liikevaihtoasi
  • Parantamaan yleistä sisältö- ja brändikokemustasi
  • Tavoittamaan uusia asiakkaita
  • Kasvattamaan konversioasteitasi
  • Viemään lanseerauksesi uusiin ulottuvuuksiin/li>

Me Vaimolla autamme sinua määrittelemään sisältöstrategian, joka on integroitu koko asiakaspolkuun. Yli 15 vuoden kokemuksemme digitaalisen kaupankäynnin yritysten kanssa työskentelystä tarkoittaa, että tiedämme, mikä saa aikaan tuloksia ja kuinka sisältö optimoidaan SEO-tarkoituksia varten. Oletko valmis luomaan huippuluokan sisältöstrategian?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme! »

Two men talking together in an office setting

Asiakkaitamme

Hei!

Valitse sivu: